Mattotiedote

Kiitokset viikonlopun kisaajille mukavista kisoista!

Sunnuntaina lisähaasteen kisapäivään toi koirien tassujen ja ohjaajien kenkien mukana radalle kulkeutunut kosteus. Kosteus ei siis noussut hallin pohjasta (alla on kivituhka, joka pölisee edelleen), vaan kulkeutui ulkoa sisälle.

Lauantaina ei ongelmia ollut, mutta sunnuntaina kosteutta oli kertynyt enemmän, ja etenkin medien viimeisellä radalla sekä maxien ensimmäisellä nähtiin liukastumisia radan alkupäässä, joka oli selkeästi kostunut koirien ja ohjaajien mukana tuomasta vedestä. Liukkauden takia maxien hyppäri keskeytettiin, alun liukastumisia aiheuttanut kohta muutettiin ja sen jälkeen liukastumisia oli enää satunnaisia, kuten niitä aina on alustasta riippumatta.

Liukkauden syynä ei siis ollut matto, vaan keliolosuhteet. Liukkaus tuli meille LAUlaisillekin yllätyksenä, joten siksi emme olleet varautuneet tassupyyhkeillä. Liukkauden tultua ilmi toimme pyyhkeitä tassujen kuivaamista varten.

Pahoittelemme tapahtunutta, ja jatkossa varaudumme tassupyyhkein jo heti kisaviikonlopun alusta alkaen. Terveisin Marika/ LAU ry sunnuntain koetoimitsija

 

Comments are closed.