Lappeenrannan agilityhallit Oy
Lappeenrannan agilityhallit oy:n toiminnan tarkoituksena on tarjota harjoittelutilaa ja –aikoja yhdistyksen agility- ja hoopersharrastajille sekä puitteet kilpailujen järjestämiselle.
Lisäksi yhtiö tarjoaa harjoitteluaikoja vuokrattavaksi muille Lappeenrannan seudun yhdistyksille ja seuroille sekä myös kahvio- ja hallitilaa erilaisten yhdistysten ja tapahtumien käyttöön.

Olosuhteet
Lämmitetty halli on Saltex-tekonurmipohjainen kumirouhetekonurmi.
Hallitilan mitat ovat 57m x 21m.
Lisäksi kesäaikana hallin pihalla käytössä on hiekkapohjainen harjoituskenttä, n. 50m x 20m.








Mistä kaikki alkoi?
Haave
Jo vuonna 2000 alkoi elää LAUlaisten haave omasta harjoitteluhallista.
Parin vuoden “kypsyttelyn” jälkeen yhdistyksen ensimmäinen hallityöryhmä perustettiin tammikuussa 2003. Vuosien varrella hallihanke jouduttiin useaan kertaan jäädyttämään lähinnä rahoituksen riittämättömyyden vuoksi. Oma halli on yhdistykselle siis pitkäaikaisen suunnittelu- ja kehittämistyön, sekä ennen kaikkea ahkeran talkootyön ja yhteishengen tulos.
Hankkeen konkretisoiduttua yhdistys katsoi tarpeelliseksi perustaa erillisen organisaation hoitamaan hallihanketta sekä hallin tulevaa toimintaa. 24.9.2008 perustettiin siten halliosakeyhtiö, Lappeenrannan agilityhallit oy. Lappeenrannan Agility Urheilijat ry omistaa yhtiön koko osakekannan.
Käyttöönotto
Halli otettiin käyttöön maaliskuun 2009 lopulla, harjakaisia vietettiin 3.4.2009.
Hiekkapohjasta tekonurmeen
Alkuun treenattiin hiekkapohjalla, kunnes elokuussa 2014 asennettiin tekonurmi.
Lämpimät olosuhteet
Halliin asennettiin lämmitys 2017



